Teboilin tontin rakennushankkeen alku siirtyy

Ns. Teboilin tontille suunnitellun uudisrakennuksen rakentamisen alku siirtyy ainakin ensi kevääseen. Rakennukseen on tulossa Kotkan Opiskelija-asunnot Oy:n opiskelija-asuntoja sekä S-ryhmän ruokakauppa.

Hanke siirtyy Kotkan Opiskelija-asunnot Oy:n toivomuksesta. Syynä on muun muassa rahoitusehtojen kiristyminen.

– Tämä yhdessä rakennuskustannusten nousun kanssa aiheutti sen, että hankkeen aloittaminen Kotkan Opiskelija-asuntojen osalta syksyllä 2021 kävi mahdottomaksi, toteaa toimitusjohtaja Juha Ranta.

– Lähestyimme yhteistyökumppaniamme Kymen Seudun Osuuskauppaa asialla, ja yhteisellä päätöksellä ja hyvässä yhteishengessä päätimme ottaa aikalisän hankkeen aloituksen osalta.
Rannan mukaan talven aikana jatketaan asunto-osan jatkosuunnittelua ja rahoituksen uudelleen järjestelyä.

Rannan mukaan tavoitteena on käynnistää rakennustyöt tontilla mahdollisuuksien mukaan kevään 2022 aikana.

Kymensuu
Kymensuu
Jaa artikkeli sosiaalisessa mediassa