Terhi Lindholm mukana Pyhtään kunnanjohtajakisassa

Kotkan kaupungin kehitysjohtaja Terhi Lindholm on antanut suostumuksensa Pyhtään kunnanjohtajan virkaan. Hänet kutsutaan myös haastatteluun.

Pyhtään kunnanjohtajan valintaa valmisteleva työryhmä on päättänyt kutsua haastatteluun kuusi muuta henkilöä: Eija Grönholm, Pyhtää, Ilona Koskenniemi, Kouvola, Ville Nordberg, Helsinki, Sabah Samaletdin, Espoo, Timo Toivonen, Kouvola ja Toni Vanhala, Pyhtää.

Jo aiemmin hakemuksensa vetivät pois kotkalaiset Olli Kekkonen ja Jyri Lippo.

Valintatyöryhmä on tyytyväinen

– Toinen hakukierros tuotti lisää hyviä nimiä. Tästä porukasta saamme varmasti hyvän kunnanjohtajan, arvioi valintaryhmää vetävä Pyhtään kunnanvaltuuston puheenjohtaja Tuija Arvila.

Arvila korostaa, että valintaryhmä on koko ajan ollut yksimielinen.

– Työryhmä on toiminut kaikin puolin asiallisessa vuorovaikutuksessa. Tässä yhteydessä on syytä kiittää myös kaikkia tehtävään kiinnostuksensa osoittaneita, Arvila sanoo.

Uusi kunnanjohtaja valittaneen toukokuussa

Haastattelukierros merkitsee sitä, ettei ensi maanantaina kokoontuva Pyhtään kunnanvaltuusto tee vielä päätöksiä kunnanjohtajasta.

– Haastattelut saadaan päätökseen vappuun mennessä, ja kunnanvaltuusto valinnee uuden kunnanjohtajan näillä näkymin ylimääräisessä kokouksessaan toukokuun puolella, arvioi Pyhtään vt. kunnanjohtaja, valintaryhmän sihteeri Tommi Koskinen..

Kymensuu
Kymensuu
Jaa artikkeli sosiaalisessa mediassa