Stevecon käytetyt työvaatteet saavat uuden elämän Sotek-säätiön Femma-käsityöpajan tekijöiden käsissä ja osa päätyy lahjoituksena Sotekin Goodwill ®-myymälöihin myyntiin.
‒Stevecolta oltiin lokakuussa 2020 meihin päin yhteydessä ja kysyttiin, että voisimmeko noutaa käytöstä poistetut vaatteet ja mahdollisesti tehdä niistä jotain uutta kivaa, Sotek-säätiön logistiikkapäällikkö Antti Korjus sanoo.
Assistentti Katja Hitchman Stevecolta kertoo, että työvaatekeräysidea syntyi sisäisten vastuullisuuskoulutusten aikana. Käytöstä poistettujen työvaatteiden käsittelyyn ei ollut olemassa yhteistä tapaa ja niitä oli kertynyt sosiaalitiloihin vaatekaappien perukoille.
Organisaatiot aloittivat yhteistyön ja Sotek tyhjensi ensimmäisen käytettyjen työvaatteiden keräysastian marraskuussa. Sotekin logistiikkapalvelut vastaa astioiden tyhjentämisestä ja kuljettaa käytöstä poistetut työvaatteet Sotekin Femma-käsityöpajalle uudelleenkäyttöön.
Ehjät ja puhtaat vaatteet menevät lahjoituksina myyntiin Sotekin ylläpitämiin Goodwill-myymälöihin. Sellaisenaan myyntiin kelpaamattomia vaatteita puretaan Femma-käsityöpajalla ja myyntikelpoiset osat, esimerkiksi vetoketjut, laitetaan myyntiin Goodwilleihin ja niitä, kuten muitakin käyttökelpoisia vaatteiden osia, hyödynnetään myös uusiotuotteiden materiaaleina.
Työvaatteelle uusi elämä vaikkapa lemmikkieläimen liivinä
‒Otimme yhteistyön innolla vastaan, Femma-pajan työvalmentaja Sari Hämäläinen kommentoi.
Steveco tilasi Femma-pajalta erän uusiotuotteita, jotka on tehty kyseisistä, alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan tiensä päähän tulleista työvaatemateriaaleista.
¬‒Tarvitsemme palkintoja erilaisiin kilpailuihin tai henkilöstön muistamiseen, joten lähetimme kehittämis- ja laatupäällikkö Laura Haskon kanssa listan erilaisista tuotteista Femma-pajan Sari Hämäläiselle ja tiedustelimme, mihin kaikkeen työvaatteet taipuisivat ja mitä pajalla pystyttäisiin toteuttamaan, Katja Hitchman kertoo.
Femma-pajalle annettiin vapaat kädet tehdä tuotteita vaatteiden sallimissa rajoissa. Tähän mennessä pajalla on tehty muun muassa liivejä lemmikkieläimille, puhelinpusseja, narureppuja ja pieni olkalaukku.
‒Tekstiilien käsittely jatkuu tilaustuotteiden tekemisen jälkeen toistaiseksi, Hämäläinen mainitsee.
Tällä hetkellä kuutisen Femma-pajalaista osallistuu kyseisten uusiotuotteiden tekemiseen.
Uudelleenkäytettyä ja itse tehtyä
‒Melkein kaikki osat näihin uusiotuotteisiin tulevat työvaatteista, vetoketjut ja tarranauhat myös. Vuorikankaita ja joitakin hihnoja tai nyöriä on tehty muista materiaaleista, Hämäläinen valaisee.
Femma-pajalaiset ovat muun muassa neuloneet käsin I-cord-nyöriä narureppuihin olkaimiksi villa- ja puuvillalangoista.
‒Työvaatemateriaali on aika helposti käsiteltävissä. Jotkin joustavat ja sadekankaat ovat haastavampia. Takit ja housut puretaan melko perusteellisesti. Esimerkiksi takkien vuoria emme käytä. Muuten kankaat ovat hyvin muokattavissa. Pystymme hyödyntämään vaatteiden omia liitoksia purkamatta niitä. Saamme muun muassa kännykkäpusseihin sopivia osia suoraan leikkaamalla, kuten hihasta keltaisen ja sinisen osan, jossa on heijastinnauha jo kiinni.
Matalan kynnyksen työtoimintaa ja valmennusta
Tikankadulla, Kotkan Karhulassa, sijaitseva Sotek-säätiön käsityöpainotteinen Femma-paja tarjoaa työttömille ja vaikeasti työllistyville kuntouttavaa työtoimintaa, työkokeilupaikkoja ja yksilövalmennusta. Pajalle voi tulla hyvin matalalla kynnyksellä, eikä asiakkaalla tarvitse olla entuudestaan osaamista tai kokemusta käsityöalalta. Tavoitteena Femma-pajalla on oppia tekemisen kautta uusia taitoja ja lisätä valmiuksia hakeutua työmarkkinoille tai opintojen pariin.