Kotkassa Tao Yuan -ravintolaa vuodesta 1993 pyörittäneet Chung Wah Heung ja Lee Lai Kuen ovat jättäytyneet pois ravintola-alalta. Eläkkeestä ei voi käytännössä puhua, sillä pariskunta tuskin malttaa olla kokonaan pois lastensa pyörittämistä ravintoloista.
Alkuperäinen Tao Yuan Mariankadulla meni koronan vuoksi kiinni, eikä enää avaudu. Heidän tyttärensä Chung Hang Fong otti vastuun Tao Yuanin tulevaisuudesta jo viime vuonna ja avasi uuden Tao Yuanin Kotkankadulla.
Kysymys on todellisesta yrittäjäperheestä, sillä perheen kuopuksella Chung Kenillä on ollut aasialainen ravintola Tai Hing Kirkkokadulla Pasaatin korttelissa vuodesta 2006. Isoveljellä on puolestaan ravintola Kouvolassa.
Perheen ”mustat lampaat”, kaksi tytärtä, välttivät ravintola-alan muuttamalla mahdollisimman kauas, Australiaan. Toinen on lääkäri ja toinen juristi.
Kun Chung Wah Heung tuli 1980-luvulla Helsinkiin tuttavan ravintolaan töihin, hän oli ensimmäisiä kiinalaisia keittiömestareita Suomessa. Chung alkoi viihtyä Suomessa ja pian vaimo Lee Lai Kuen ja viisi lasta seurasivat perässä.
Ensimmäisen oman ravintolan pariskunta perusti Helsingin Töölöön 90-luvun alussa, mutta mieli teki pienemmälle paikkakunnalle.
– Perhe on juurtunut Kotkaan, sanoo Keni, joka sai olla isänsä tulkkina, kun Tao Yuan rakennettiin vuonna 1993. 9-vuotias tulkki oli koominen näky ehkä jälkikin oli sen mukainen.
– Vanhempani ovat työskennelleet keittiössä, eikä siellä suomen kieltä juuri oppinut.
Keni muistaa, että koko perhe on aina ollut mukana ravintolatyössä, lapsetkin heti, kun tiskialtaalle ovat yltäneet, oli halua auttaa vanhempiaan.
Chung Wah Heung muistelee lämmöllä vuosia ravintoloitsijana Kotkassa. Heti alusta lähtien uuden etnisen ravintolan yrittäjät otettiin Kotkassa hyvin vastaan.
– Haluamme lämpimästi kiittää kaikkia asiakkaitamme näistä vuosista, Chung Wah Heung sanoo.