Veleiron nokkamiesten mukaan täyttömaalle oli tulossa aivan toinen yritys, mutta hanke kaatui.
Veneilyalan yritys Veleiro Oy kiistää, että Hovinsaaren Kukkalahden täyttö olisi aikoinaan tehty sen tarpeisiin. Keskiviikkona 3.2. ilmestyneen Kymensuu-lehden jutussa Kotkan kaupungininsinööri Matti Paavola sanoo, että täyttämiseen ryhdyttiin Veleiron laajennustarpeiden vuoksi.
– Se ei pidä paikkansa, mutta toki olimme siitä iloisia, sanoo Veleiro Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jyri Vainikkala.
Toimitusjohtaja Jani Tauren kertoo, että Veleiro oli juuri tuolloin saanut päätökseen toisen alueen täyttämisen, joten tarvetta lisämaalle ei ollut. Toisen alueen täyttämiseen ryhdyttiin, koska Veleirossa arveltiin kuluvan vielä pitkä aika ennen kuin Kukkalahti täytettäisiin.
– Mutta sitten alkoi sairaalan laajennus ja työmaalta piti saada murskeet nopeasti ja edullisesti jonnekin, Kukkalahti oli lähellä, miehet muistelevat taannoista rekkarallia.
Kymensuun jutussa Extorin perustaja ja Vaninvestin nykyinen omistaja Markku Vanhala kertoo, miten Kukkalahden täyttäminen on vaikuttanut kielteisesti hänen yritystoimintaansa. Hän on kiistellyt Kotkan kaupungin kanssa vahingonkorvauksesta, joihin kaupunki ei ole suostunut. Kiista on edelleen kesken ja käsittelyssä Vaasan hallinto-oikeudessa.
Taurenin ja Vainikkalan tietojen mukaan Kukkalahden täyttömaalle oli aikoinaan tulossa aivan toinen yritys kuin Veleiro, mutta hanke tyssäsi.
Toki Veleirolla on ollut sittemmin suunnitelmia täyttömaalle ja on vieläkin, mutta niistä miehet eivät uskalla puhua tässä vaiheessa mitään, mutta veneilyyn suunnitelmat toki liittyvät. Koronapandemia ja kolmisen vuotta tehty myymälän uusiminen hillitsevät toistaiseksi lisäinvestointeja.
Alueelle mahtuu toki monta yritystä.
– Alue sopisi erittäin hyvin pienvenemyyjälle, jollaista Kotkassa ei enää ole yhtään, Tauren sanoo.
– Kaupungin merellisyyden ja elävyyden kannalta pienvenemyymälä olisi hyvä asia.